BLOG
TESTAUS

Meribiologista testiautomaatiokonsultiksi

Testiautomaatioakatemiasta sai hyvät työkalut konsulttina ja testaajana työskentelemiseen. Parhainta antia on mielestäni ollut kontaktien saaminen. Tällä alalla ei koskaan voi osata kaikkea, mutta Sogetilla on valtava määrä osaamista ja aina löytyy joku jolta pyytää apua tai neuvoja.

Olen Linda Jokinen Thai ja olen Sogetin testiautomaatioakatemian alumni. Olen entiseltä ammatiltani meribiologi, mutta kiinnostus dataan ja IT-alaan sai minut vaihtamaan urani suuntaa ja hain ja pääsin Helsingin yliopistoon opiskelemaan tietojenkäsittelytieteitä. Tietojenkäsittelytieteen opinnoissa testaamista ja testiautomaatiotakin sivuttiin muutamilla kursseilla ja se tuntui mielenkiintoiselta, joten kun näin mainoksen Sogetin Testiautomaatioakatemiasta, innostuin heti. Aloitin Sogetilla helmikuussa 2021 ja akatemian jälkeen pääsin aloittamaan melko pian nykyisessä asiakasprojektissa. Asiakkaalla on iso toiminnanohjausjärjestelmäprojekti käynnissä ja itse olen mukana laskutustestaustiimissä.  

Pääsin mukaan laskutestausprojektiin ihan sen alusta asti ja isossa projektissa ensimmäiset kuukaudet ovat menneet lähinnä varsinaisen testauksen valmisteluun sekä erilaisien analyysien ja raporttien valmistelemiseen. Työpäivät ovat hyvin vaihtelevia ja ne koostuvat yleensä erilaisista palavereista sekä itsenäistä työskentelystä tai opiskelusta. Toimiala on minulle täysin uusi, joten on ollut todella hyvä olla mukana alusta asti, jotta olen päässyt kunnolla tutustumaan toimialaan sekä testattavaan toiminnanohjausjärjestelmään.  

Testiautomaatioakatemiasta sai hyvät työkalut konsulttina ja testaajana työskentelemiseen. Parhainta antia on mielestäni ollut kontaktien saaminen. Tällä alalla ei koskaan voi osata kaikkea, mutta Sogetilla on valtava määrä osaamista ja aina löytyy joku jolta pyytää apua tai neuvoja. Tulevaisuudelta odotankin lisää uuden oppimista sekä ammatillisen kehittymisen jatkumista. Ja toivottavasti pian pääsen tapaamaan muita sogetilaisia myös toimistollamme ihan kasvokkain.