Jaakko Lehtinen

Kehitys on niin vauhdikasta, että tarve jatkuvaan alan ja siihen liittyvien ilmiöiden ja uutisten seuraamiseen korostuu

Jaakko Lehtinen

Kerro taustasi:
Diplomi-insinööriksi valmistumisen jälkeen tein aika pitkän uran ensimmäisellä työnantajallani OpusCapitassa. Olin aluksi kehityspäällikkönä Suomen digitointipalveluissa. Vastaanotimme kuusinumeroisen määrän paperia joka päivä ja merkittävä osa siitä piti olla iltapäivään mennessä skannattuna ja tietosisällön osalta indeksoituna asiakkaiden järjestelmiin sopivalla tavalla. Pääsin tekemään paljon sekä tuotannon prosesseihin että IT-alustoihin liittyvää kehitystyötä ja siinä ohessa mm. kannattavuuslaskentaa. Myöhemmin sain vastaavan roolin, jossa oli kansainvälinen vastuu.

Vajaat kymmenen vuotta sitten hyppäsin saman yrityksen sisällä vähän tuntemattomaan ja osaksi taloushallinnon ulkoistuspalveluita. Teimme siellä oikeastaan aika edistyksellisiä juttuja. Esimerkiksi sain jo vuonna 2013 pienen budjetin ja tehtävän selvittää, miten tekoälyä voisi hyödyntää liiketoiminnassamme. Teimme koneoppimisavusteista ostolaskujen tiliöintiä jo seuraavana vuonna ja tutkimme mm. oppilaitosyhteistyötä hyödyntäen muita taloushallinnon ja tekoälyn yhdistäviä käyttötapauksia.
Vuoden 2014 alussa kuulin ensimmäistä kertaa ohjelmistorobotiikasta (RPA). Ajattelin, että siinä on vihdoin ratkaisu asiakkaille antamaamme lupaukseen jatkuvasti paranevasta kustannustehokkuudesta. Töitä nimittäin tehtiin usein asiakkaiden järjestelmillä ja prosesseilla, joita emme itse voineet muuttaa eikä prosessien kehittäminen ollut välttämättä ollenkaan omissa käsissä. Olemassa olevia liiketoiminnan käyttöliittymiä hyödyntävä automaatiosovellus tuntui loistavalta innovaatiolta. Se oli niin ilmeinen oivallus, että eniten ihmetytti miksei moista ollut keksitty jo aiemmin. Myöhemmin samana vuonna RPA-palvelut tunnistettiin lupaavaksi liiketoimintaideaksi sellaisenaan, ja pääsin olemaan näköalapaikalla rakentamassa koko hommaa ensimmäisestä päivästä alkaen todella ammattitaitoisessa ohjauksessa. Samalla tiellä olen tavallaan edelleen.

Urani Sogetilla:
Sogetilla vastaan meidän automaatio-, tekoäly- ja analytiikkapalveluista. Asiakasprojektitöiden lisäksi osallistun paljon myös myyntiin ja markkinointiin ja toimin esimiehenä. Jos katsotaan kirjaimellisesti Sogeti-uraani, se on vasta kolmen kuukauden mittainen. Toisaalta koen kyllä olleeni täällä jo melko pitkään, sillä siirryin samoissa tiloissa toimivan sisaryhtiömme Capgeminin palvelukseen vuonna 2017. Capgeminissä olin pohjoismaisen älykkään automaation osaamiskeskuksen johtajan tehtävässä. 

Mistä olet erityisen innostunut työssäsi?
Oma tehtäväni on hyvin monipuolinen ja pitää mielen virkeänä. Konsulttityö on tietysti muutenkin sellaista, jossa omaa osaamista pitää aktiivisesti ylläpitää. Väittäisin kuitenkin, että erityisesti ohjelmistorobotiikkaan ja tekoälyyn liittyvissä asioissa kehitys on niin vauhdikasta, että tarve jatkuvaan alan ja siihen liittyvien ilmiöiden ja uutisten seuraamiseen korostuu. Ylipäätään liiketoiminnan kasvattaminen sekä oman ja kollegoiden osaamisen kehittäminen on tietysti motivoivaa hommaa. Esimerkiksi juuri nyt alalla puhutaan paljon hyperautomaatiosta eli käytännössä siitä, miten kokonaisvaltaisessa ja hyvin suunitellussa tietotyön automaatio-ohjelmassa eri teknologiat prosessilouhinnasta ja tekoälystä aina perinteisiin IT-ratkaisuihin nivoutuvat järkevästi yhteen ja myös olennaiseksi osaksi mm. ohjelmistorobotiikan tekemistä. 

Millainen on tyypillinen työpäiväsi?
Tyypillinen työpäiväni on varmaan toisenlainen kuin edellinen työpäivä. Esimerkiksi nyt kirjoitan tätä tekstiä loppuviikosta ja pelkästään tällä viikolla olen ollut myynnin tukena viidessä melko erilaisessa asiakashankkeessa ohjelmistorobotiikasta tekoälyyn ja palveluista projekteihin, pitänyt pari työhaastattelua ja etsinyt akuutteihin asiakastarpeisiin osaajia kansainvälisistä verkostoistamme. Samalla olen ollut mukana asiakasprojektissa, jossa uudistetaan automaatioympäristöä ja -toimintamallia. Siellä eteen tuleviin asioihin ja esteisiin pitää pystyä tarttumaan ilman turhia viiveitä. Näiden lisäksi toki aina tulee kaikenlaisia muita pieniä asioita, joita on hoidettava - näistä olennaisimpia esimerkkejä ovat mm. asiakkaiden yhteydenottoihin reagoiminen, esimiestyö ja markkinointiin liittyvät asiat. 

Miksi valitsit Sogetin?
Olin omalta osaltani myötävaikuttamassa siihen, että automaatio-osaamisemme on ollut tammikuusta 2021 alkaen Suomessa Sogetin alaisuudessa. Sogeti on osa isoa Capgemini Groupia ja etenkin siihen nähden toimintamme on mielestäni ketterää. Tavoitteemme on olla ns. "Home of Techies" ja siinä Sogeti on onnistunut. Olen jo moneen otteeseen alkuvuoden aikana päässyt yllättymään positiivisesti siitä, miten huikeita osaajia Sogeti Groupissa työskentelee mm. tekoälyn, analytiikan ja low-code-teknologioiden parissa.

Kuulostaako hyvältä?

Uskomme, että yhdistelmä erilaisia ihmisiä ja heidän ideoitaan on paras tapa kehittyä ja menestyä.
Katso avoimet työpaikkamme

Kuulostaako hyvältä?

Uskomme, että yhdistelmä erilaisia ihmisiä ja heidän ideoitaan on paras tapa kehittyä ja menestyä.
Katso avoimet työpaikkamme