BLOG
EMPLOYEE STORY

Avoin suhtautuminen haasteisiin auttaa eteenpäin urapolulla

Sogeti kehittää laadunvarmistuksen ja testauksen prosesseja liiketoimintalähtöisesti ja tarjoaa asiakkailleen testauksen konsultointipalveluita. Lue Sogetin testiautomaatiokonsultoinnin esihenkilön Milla Wallinin uratarina ja hänen parhaat vinkkinsä työssä kehittymiseen.

Milla toimii Sogetilla testiautimaatiokonsulttien ensihenkilönä. Sen lisäksi hän tekee asiakastyötä konsulttina ja toimii testauspalvelujen vetäjänä.

Millan ura Sogetilla on jatkunut jo kymmenen ja puoli vuotta erilaisissa rooleissa.

Hän opiskeli pääaineenaan informaatioverkostojen koulutusohjelmassa Oulun yliopiston Teknillisessä tiedekunnassa. Opintosuuntaan sisältyi myös talousopintoja.

“Esimerkiksi juuri niistä talousopinnoista on ollut tosi paljon hyötyä työelämässä”, Milla selittää. “Ja siis eritoten siitä, että on opiskellut monialaisesti. Se on ollut eduksi konsulttityössä.”

Millan mukaan sen sijaan, että yliopistossa opetettaisiin, miten työt tehdään, opiskelu antaa valmiuksia sille, miten työelämässä osaa hakea tietoa, kehittää itseään ja työskennellä projektimaailmassa deadinejen keskellä.

Millalla ei ollut opintojen aikana selkeää kuvaa tulevasta alastaan, tai siitä, että päätyisi testaushommiin.

“En ollut oikeastaan edes miettinyt mitään testausta alana, ja se kuva minkä testauksesta sai opintojen aikana oli aika suppea.”

Millan urapolku ja työnkuva pähkinänkuoressa 

Kuinka Milla sitten päätyi yli vuosikymmeneksi Sogetille?

“Satuin näkemään työpaikkailmoituksen ja päätin kokeilla onneani”, hän naurahtaa.

Alun perin työpaikkailmoituksessa haettiin tietoteknistä koulutusta ja konsulttitaitoja. Erityisen huomion kiinnitti kolmen viikon koulutusjakso Tanskassa, johon uudet työntekijät pääsivät osallistumaan.

Uransa alkumetreillä Milla toimi testaajana erilaisissa ohjelmistokehitysprojekteissa. Hän pääsi testaamaan muutamia erilaisia järjestelmiä ja työskentelemään erilaisten asiakasyritysten kanssa heti kättelyssä.

Sen jälkeen hän siirtyi pienempien projektien testipäälliköksi suunnittelemaan testausta ja vetämään läpi projektien testausvaiheen. Siitä sitten pikkuhiljaa projektien koot kasvoivat, ja lopulta hän siirtyi isompien projektien kautta hanketestipäällikön rooliin.

Hanketestipäällikön tehtävistä Milla siirtyi aluksi testauspalvelun vetäjäksi, sitten myöhemmin kuvioihin tulivat myös esihenkilön vastuut.

Nykyisessä tehtävässään Milla toimii noin 20% esihenkilönä testiautomaatiokonsulteille, jotka työskentelevät erilaisissa projekteissa. 80% ajasta hän tekee asiakastyötä.

“Kaikenlaista on tässä reilussa kymmenessä vuodessa ehtinyt”, Milla summaa.

Tyypillinen työpäivä testauskonsulttina vaihtelee paljon, mutta Milla haluaa yleensä varata päivittäin itselleen omaa työskentelyaikaa. Silloin saa parhaiten asioita keskeytyksettä aikaan.

Lisäksi päivät koostuvat pitkälti erinäköisistä projekteihin liittyvistä palavereista ja 1-2-1-tapaamisista alaisten kanssa.

Millan tiimiläiset ovat yleensä pari päivää viikossa asiakkaan toimistolla, jolloin pääsee näkemään tiimiläisiä kasvotusten ja työskentelemään yhdessä. Muutoin Sogetilla tehdään paljon hybriditöitä.

“Meillä on ketterä kulttuuri työaikojen suhteen”, Milla kertoo. “Voin työskennellä joustavasti ja pystyn vaikuttamaan kalenterini sisältöön paljon.”

Millalla on kaksi lasta, ja hän pystyy yhdistämään sujuvasti ruuhkavuosien perhearjen ja työelämän. Tästä on kiittäminen Sogetin perheystävällisyyttä ja sitä, että perheen ja uran tasapainottamista tuetaan paljon.

Miten Milla varmistaa oppimisen ja kehittymisen töiden ohella?

Millan mielestä kaikkein parhaiten oppii yleensä tekemällä.

“Olen ollut aina sellainen, että suhtaudun uusiin haasteisiin, tilanteisiin ja projekteihin mahdollisuutena kehittyä ja oppia”, hän kertoo. “Töissä on hyvä mennä välillä myös epämukavuusalueelle.”

Muutoin Millan mukaan kannattaa panostaa kollegojen kanssa sparrailuun ja yhteistyöhön. 

 Hänen mielestään koulutuksissa käyminen on palkitsevaa: koulutusten, kurssien ja opintokokonaisuuksien ei tarvitse olla pitkiä tai kattaviakaan — jo koulutuksessa käyminen motivoi ja antaa energiaa opetella lisää.

“Ylipäätään kannattaa tehdä asioita, joista saa motivaatiota ja energiaa.”

Milla kävi itse hiljattain Building high performance teams -koulutuksen, josta hän sai hyviä vinkkejä siihen, millä konkreettisilla asioilla voi tehostaa tiimin toimintaa. Kurssi oli kuuden tunnin mittainen, ja se oli jaettu kolmelle päivälle.

Sogetilla panostetaan työntekijöiden yksilölliseen kasvuun ja kehittymiseen muutenkin.

“Meillä on paljon sisäisiä klinikoita”, hän selittää. “Kuka tahansa konsultti voi järjestää klinikan, jossa voi matalalla kynnyksellä jakaa tietoa ja kouluttaa muita konsultteja.”

Tämä ja vastaavat käytännöt tukevat tiedon jakamista, oppimista ja sitä, että ihmiset pääsevät helposti harjoittelemaan koulutusten vetämistä, fasilitoimista ja esiintymistä.

Sogeti tukee myös esimerkiksi sertifikaattien suorittamista erilaisilta aloilta, ja antaa usein myös rahallisen korvauksen suoritetuista sertifikaateista.

“Minulle parasta Sogetilla työskentelyssä on ollut kollegat ja asiakkaat, ja se, että yksilöllistä kasvua tuetaan,” Milla kertoo. “Konsulttityö on mahdollistanut tutustumisen hyvin erilaisiin asiakkaisiin, toimialoihin, organisaatioihin ja projekteihin.”

Millan tärkein oppi uralla kehittymiseen onkin mahdollisuuksiin tarttuminen ja avoin asenne uuden oppimiseen. “Kannattaa sanoa asioille kyllä!” hän neuvoo.

CONTACT
  • Juha Vaitilo
    Juha Vaitilo
    CSO, Quality Engineering & Testing Practice Leader
    +358 40 550 0734