mobile_testing

Kokonaan uutena vastuualueena olen saanut esimiestyöskentelyn

Anna-Mari Prosch

Kuvaile itseäsi kolmella sanalla:
Positiivinen, hyväntahtoinen ja vastuuntuntoinen

Kerro taustastasi:
Työskentelin urani ensimmäiset vuodet Ericssonilla. Siellä sain mahtavan työyhteisön ja työmatkailun lisäksi tehdä mielenkiintoisia systeemitestaajan töitä uuden ja hienon GPRS-verkkoteknologian parissa, Ericssonin maailmanlaajuisessa ”Supply & Support” yksikössä.

Urani Sogetilla:
Halusin uuden suunnan työelämääni ja pääsin kokeilemaan siipiäni myyjänä Sogetilla. Alku olikin varsin mielenkiintoinen ilman aiempaa myyntikokemusta, mutta sogetilaiset ottivat minut upeasti vastaan ja olen saanut oppia parhailta. Nyt muutama vuosi myöhemmin olen saanut koko ajan enemmän vastuuta, mutta oppiminen ei onneksi lopu ikinä. Kokonaan uutena vastuualueena olen saanut esimiestyöskentelyn, jonka myötä työn sisältö on muuttunut entistä mielenkiintoisempaan ja ihmisläheisempään suuntaan.

Mistä olet erityisen innostunut työssäsi?
Kaikkein parasta tässä työssä ovat ihmiset. Omalle toimistolle on aina mukava tulla maailman parhaiden työkavereiden luo ja toisaalta päivittäisten asiakastapaamisten jälkeen on aina voimaantunut olo. Erilaisten ihmisten kohtaaminen päivittäin on mahtavaa ja on motivoivaa, kun pystyy tarjoamaan asiakkaalle palveluja, jotka aidosti hyödyttävät heidän organisaatioitaan, työpäivistä tulee palkitsevia ja energisoivia.

Millainen on tyypillinen työpäiväsi?
Tavallinen työpäivä on melko monipuolinen sisältäen asiakastapaamisia ympäri pääkaupunkiseutua, asiakassoittoja, tarjousten tekoa, kumppanien tapaamisia, sisäisiä keskusteluja ja uusien tarjoamien sisäistämistä. Nimenomaan työpäivien monipuolisuus ja erilaisuus pitävät mielen virkeänä ja asenteen innokkaana.

Miksi valitsit Sogetin?
Sogetin ollessa laadunvarmistusalan ehdoton ykkönen Suomessa, on palveluitamme mielekästä myydä. Toisaalta, ihan tärkeimpänä oman viihtyvyyden kannalta pidän työporukkaamme ja hyvää yhteishenkeä. Kaveria ei jätetä -asenne on kantava teema työkulttuurissamme. Sen ansiosta asiakkaamme saavat parasta palvelua ja työntekijämme viihtyvät.